47/50

Olen laiskotellut, kiitos koeviikon. Minulla on nyt kolme päivää aikaa saada tämä kirjoitettua loppuun - kolme tuhatta sanaa, kolme päivää, tuhat sanaa päivässä. Kyllä tämä tästä. Aion saada tämän tehtyä. Täytyy vain muistaa käydä tallentamassa sanamäärä sunnuntaina. APUA, unohdan sen kuitenkin.

Luin psykologi Jaana Haapasalon lausahduksen metsästyksestä ja minua alkoi suoraan sanottuna potuttaa. "Metsästys ei ole normaali harrastus!" Mikä sitten on normaalia? Onko se normaalia, että minä istun tietokoneen ääressä pari tuntia päivässä? Millä perusteella se on normaalimpaa kuin metsästys? Metsästykselle sentään on järkiperäinen syy - hirvikannat - mutta miten perustelen sen, että istun koneella? Niinpä.
Luultavasti muuttuisi ääni kellossa, jos Jaana Haapasalo ajaisi hirvikolarin.

Suomen hirvikanta täytyy pitää aisoissa jotenkin. Muuten meillä on ongelmia. Sitä paitsi metsästäjien syyttäminen sekopäiksi on absurdia - itse tunnen metsästäjiä (enoni, äitini serkku, isänikin oli metsästäjä) ja kukaan heistä ei ole sen sekopäisempi kuin minäkään.

Jännää, miten joka nurkan takaa pamahtaa nykyään näitä ties mitä opiskelleita tyyppejä, joilla on valmiina mielipide joka asiasta, mutta yleensä niin tunneperäisesti että ei mitään rajaa. Haapasalon perustelut olivat niinkin mahtavat kuin se, että jossain tutkimuksissa on todettu, että ammuntaa harrastavat ovat keskimääräisesti jonkin verran väkivaltaisempia kuin ne, jotka eivät harrasta ammuntaa. Kumpikohan tässä on syy ja kumpi seuraus?

(Jätän mainitsematta sen, että Haapasalo on kommunisti (itse olen poliittisesti enemmän oikealla) ja feministi (viime aikoina feministien pisteet ovat laskeneet silmissäni tuntuvasti).)

35/50, 70 %

Olen vähän hidastellut viime aikoina. No mutta, 35k on nyt kirjoitettu, 15k jäljellä! Se tarkoittaa, että olen... vähän aikataulusta edellä. Jos saan tämän päivän aikana kirjoitettua edes lähelle 40k:ta, olen onnellinen.

Niin - aikaa Nanolta on vienyt uusi kirjoitusprojektini, jonka aloitin. En malttanut odottaa! Oli pakko päästä kirjoittamaan ficciä... Tämäkin on sitä samaa vanhaa, Marilyn Manson/Twiggy Ramirez, mutta. Perustelen tämän sillä, että tahdoin kirjoittaa Marilynin, joka putoaa tammesta. Ja voin kertoa, että en ole vähään aikaan nauranut niin paljon kuin sitä kohtaa kirjoittaessani!

Vittuku Marilyn Manson putos tammesta ja sitä rataa.

Kenties panostan kuitenkin tänään vielä Nanoon. Koeviikkokin painaa päälle... äst, kyllä se tästä.

Minä olen jumissa.

OLEN JUMISSA. En ole saanut tuohon kirjoitettua sanaakaan sitten... sitten... SITTEN TOISSAPÄIVÄN. Minä vain lagaan ja jumitan ja tuijotan vilkkuvaa kursoria joka ilkkuu minulle. Tiedän, että en tule saamaan tätä valmiiksi, ja jos saankin, se tulee olemaan niin huonoa tekstiä että hyppään katolta. Ärr.

No, syytän kuumetta. Olenhan ollut koko Nanon ajan tällaisessa pienessä 38 asteen kuumeessa. Ja ei, päivääkään en ole ollut koulusta pois! Huomista en voi olla, sillä koulun jälkeen täytyy mennä autokouluun (joka ei innosta tippaakaan) enkä pääse sinne millään jos en aamubussilla mene keskustaan. Enkä voi jättää enää yhtäkään tuntia välistä tai tipahdan kärryiltä ja kuolen ja yaddayaddayadda. Torstai on kiva päivä - ei voi olla pois. Perjantai on kiva päivä - ei voi olla pois. Sitten onkin viikonloppu, onneksi.

En edes saa luettua enää. Huljun vain. En tee koulun eteen mitään. Joka ikinen lihakseni on jumissa, ajatus ei kulje - on paljon sanottavaa, mutta mitään ei saa sanottua silti. Argh! Tämä on turhauttavaa! ARGH ARGH.

Ja voin kertoa, että jos kuulen vielä yhdenkin kerran, että näytän Auviselta TAI että olen seuraava kouluammuskelija, räjähdän. Niitä saa kuulla aivan liikaa. Minä EN näytä Auviselta ENKÄ ole seuraava ammuskelija. Kysyttävää?

Nythän nuo jotkut pykäävät käsiaseiden täyskieltoa. Ei, ei, ja vielä kerran ei. Ei näin. Tietävätkö nuo, että käsiaseita käytetään erinäisten suht pienten eläinten hengiltä ottamiseen? Esimerkiksi lammas, sika, supikoira, minkki ja vasikka kotioloissa otetaan yleensä hengiltä kätevästi käsiaseella. On rumaa ampua pikkuruista lammasta jollain hervottomalla tykillä. Niin - tämähän on yleinen käsiaseiden vastainen argumentti. "Ei niitä voi käyttää kuin ihmisten tappamiseen! Tähtäin on niin susi että ei saa tarkkuusammuntaa harjoiteltua ja metsästyksessä niitä ei voi käyttää!"
Onko tuon argumentin sanoja nähnyt, kuinka sika teurastetaan? Tuskinpa. Se hoituu puoliautomaattipistoolilla kätevästi ja nopeasti, ei siihen mitään hirvikiväärejä tarvita. No, eihän sian teurastus metsästystä ole. Hoh hoijaa. Jotenkin tuntuu siltä, että noilla kaupungeissa elävillä herrantertuilla ovat elämän realiteetit päässeet unohtumaan - jos tahdot syödä lihaa, täytyy tappaa eläin. Piste. Ja millä se eläin pitäisi tappaa, jos aseita ei saa käyttää? Kertokaapa tämä, te 57 000 tuon adressin allekirjoittajaa. kertokaapa tämä.

Tuohon liittyen - Rehnin asenne alkoi jurppia. "En tiedä, miten käsiasekielto käytännössä hoituu, mutta sen hoitaminen on ministerien tehtävä!" Joo, eli sinä voit sitten jupista vaikka mitä kieltoja ja sitten todeta, että ei sinun tarvitse käytännöstä huolehtia, kunhan heittelet absurdeja ideoitasi? Juu, ei.

Tässä hoidetaan oireita eikä sairautta. Ymmärtäisin, jos käsiaseiden saantia rajoitettaisiin (ts. vaikkapa vuoden verran pidettäisiin taukoa lupien myöntämisestä) ja sinä aikana yritettäisiin saada jotain aikaan esimerkiksi tällä paljonpuhutulla nuorten mielenterveyshoidon saralla JA SITTEN myönnettäisiin lupia taas.

Tilanne omassa kotikaupungissani: on koulukuraattori, jonka kaikki tuntemani kokevat ahdistavaksi eivätkä tahdo tämän luona käydä, ja terveyskeskuksen psykologi, joka ei ota kantaa alle 18-vuotiaiden asioihin.
Pekka-Eric Auvinen haki apua, ei saanut. "Liian lievää oirelua."

Mikä nykymaailmassa on sitten vaadittavan rankkaa oireilua? Hoitoon pääsee vain, jos on selkeästi vaaraksi itselleen tai muille. No niin, nuoriso, muistakaapa tämä - jos tahdotte mielenterveyshoitoa, ostakaa pistooli/leikkipistooli, ottakaa uhkaavia kuvia ja laittakaa ne IRC-Galleriaan. Hoitoon pääsy taattu. Mukana pienimuotoista julkisuutta ja mahdollisesti ikuinen banaani galtsuun. Who cares?

Sitten muihin aiheisiin - vuosipäivä! Kello 20.40 tulee täyteen vuosi kihlattuni kanssa. Doubidoubi.

27/50

Tjoo, mitenkään se ei varsinaisesti ole edennyt. Tosin eilen toin mukaan uuden henkilön, konstaapeli Ahlrothin, joka kävi kyselemässä Sammylta eräistäkin asioista. Sammy ja Toni valehtelivat arvon konstaapelille silmät ja korvat täyteen ja äijä läksi lastensa luo. Niin helppoa se on.

No mutta. 23k jäljellä, 21 päivää jäljellä, joista kuutena ei ole mitään pakollista tehtävää. Nyt nämä seuraavat kaksi menevät koulujuttuja tehdessä - on viisi koetta aikavälillä 19.-16. - mutta sitten pääsen taas vauhtiin. Jos tämä ei siihen mennessä ole valmis. Jos on... no, sitten suomennan tämän. Minähän tosiaan esitän tällä parannettavaksi filosofian numeroani, jos en kymppiä saa. No, toivotaan, että filosofian opettajani ei pidä tätä jonain astetta työläämpänä koulu-uhkauksena. Se olisi psykedeelistä! En välttämättä arvostaisi sitä kovinkaan paljon.

9/50 - Didn't anyone care?

Hrrh, kyllä se tästä!

Vaikka nuo yhdeksän tonnia ovatkin tulleet siitä, että olen kirjoittanut koneelle aiemmin mielessä olleet kohtaukset. Nyt pitäisi alkaa luoda tarinaa, ja se taas ei ole lainkaan niin helppoa. Pitäisi kirjoittaa Tonin ja Sammyn yhteisestä ajasta, ajasta, jolloin he seisoivat käsi kädessä sateessa koska maailma oli potkinut molempia päähän, ajasta, jolloin he nauroivat tyhmille jutuille koko yön... Niin, siitä pitäisi kirjoittaa. Vaan ei onnistu!

Ehkä teen radikaalisti ja liitän mukaan myös Tonin päiväkirjamerkintöjä myös ajalta ennen a-dayta. A-day on siis assassination day, 20. lokakuuta 2008, johon koko Deliver a Bullet kulminoituu.

Huoh. Olen kirjoittanut kaiken sen, minkä kirjoittamista pelkäsin etukäteen - Tonin päiväkirjamerkinnät 20. päivästä eteenpäin, silminnäkijöiden mietteet, Sarin (Sammy auttaa Sarin luokan ikkunasta ulos, Sari on se, joka soittaa poliisit) mietteet ja niin edelleen. Myös Sammyn äidin ja parin opettajan mietteet on pääpiirteittäin kirjoitettu. Eikä siitä tule mitään, että vain sähellän lisää noiden ympärille ja loppujen lopuksi rehtorin "I don't want anything to do with this book project. I'm asking you to put it aside" on pitkääkin pidempi monologi.

Ehkä tämä tästä.

Kill everything

Ihan näin by the way - Thy Winter Kingdom tulee olemaan täynnä angstia tyyliin: "TÄMÄ EI SUJU!" Tänään juonikehittelyjen ollessa kovassa vauhdissa tuli sellainen olo että tällä idealla en saa aikaan pitkää tekstiä, en ainakaan tarpeeksi pitkää.

Hyvä puoli - päiväkirjamuotoiseen tekstiin saa tekotaiteellista angstia vaikka kuinka paljon! Ja se on aina yhtä oikeaa, lukioikäisen pojan angstia, nam. Kyllä tästä se 50 000 sanaa tulee, todellakin. Taistelumielellä! Lainataanpa Burzumia;

This is war
I lie wounded on wintery ground
With hundred of corpses around
Many wounded crawl helplessly around
On the blood red snowy ground
War
Cries of the (ha, ha) suffering sound
Cries for help to all their dear moms
War
Many hours of music
Many drops of blood
Many shiverings and now I am dead
And still we must never give up
War