Minä olen jumissa.

OLEN JUMISSA. En ole saanut tuohon kirjoitettua sanaakaan sitten... sitten... SITTEN TOISSAPÄIVÄN. Minä vain lagaan ja jumitan ja tuijotan vilkkuvaa kursoria joka ilkkuu minulle. Tiedän, että en tule saamaan tätä valmiiksi, ja jos saankin, se tulee olemaan niin huonoa tekstiä että hyppään katolta. Ärr.

No, syytän kuumetta. Olenhan ollut koko Nanon ajan tällaisessa pienessä 38 asteen kuumeessa. Ja ei, päivääkään en ole ollut koulusta pois! Huomista en voi olla, sillä koulun jälkeen täytyy mennä autokouluun (joka ei innosta tippaakaan) enkä pääse sinne millään jos en aamubussilla mene keskustaan. Enkä voi jättää enää yhtäkään tuntia välistä tai tipahdan kärryiltä ja kuolen ja yaddayaddayadda. Torstai on kiva päivä - ei voi olla pois. Perjantai on kiva päivä - ei voi olla pois. Sitten onkin viikonloppu, onneksi.

En edes saa luettua enää. Huljun vain. En tee koulun eteen mitään. Joka ikinen lihakseni on jumissa, ajatus ei kulje - on paljon sanottavaa, mutta mitään ei saa sanottua silti. Argh! Tämä on turhauttavaa! ARGH ARGH.

Ja voin kertoa, että jos kuulen vielä yhdenkin kerran, että näytän Auviselta TAI että olen seuraava kouluammuskelija, räjähdän. Niitä saa kuulla aivan liikaa. Minä EN näytä Auviselta ENKÄ ole seuraava ammuskelija. Kysyttävää?

Nythän nuo jotkut pykäävät käsiaseiden täyskieltoa. Ei, ei, ja vielä kerran ei. Ei näin. Tietävätkö nuo, että käsiaseita käytetään erinäisten suht pienten eläinten hengiltä ottamiseen? Esimerkiksi lammas, sika, supikoira, minkki ja vasikka kotioloissa otetaan yleensä hengiltä kätevästi käsiaseella. On rumaa ampua pikkuruista lammasta jollain hervottomalla tykillä. Niin - tämähän on yleinen käsiaseiden vastainen argumentti. "Ei niitä voi käyttää kuin ihmisten tappamiseen! Tähtäin on niin susi että ei saa tarkkuusammuntaa harjoiteltua ja metsästyksessä niitä ei voi käyttää!"
Onko tuon argumentin sanoja nähnyt, kuinka sika teurastetaan? Tuskinpa. Se hoituu puoliautomaattipistoolilla kätevästi ja nopeasti, ei siihen mitään hirvikiväärejä tarvita. No, eihän sian teurastus metsästystä ole. Hoh hoijaa. Jotenkin tuntuu siltä, että noilla kaupungeissa elävillä herrantertuilla ovat elämän realiteetit päässeet unohtumaan - jos tahdot syödä lihaa, täytyy tappaa eläin. Piste. Ja millä se eläin pitäisi tappaa, jos aseita ei saa käyttää? Kertokaapa tämä, te 57 000 tuon adressin allekirjoittajaa. kertokaapa tämä.

Tuohon liittyen - Rehnin asenne alkoi jurppia. "En tiedä, miten käsiasekielto käytännössä hoituu, mutta sen hoitaminen on ministerien tehtävä!" Joo, eli sinä voit sitten jupista vaikka mitä kieltoja ja sitten todeta, että ei sinun tarvitse käytännöstä huolehtia, kunhan heittelet absurdeja ideoitasi? Juu, ei.

Tässä hoidetaan oireita eikä sairautta. Ymmärtäisin, jos käsiaseiden saantia rajoitettaisiin (ts. vaikkapa vuoden verran pidettäisiin taukoa lupien myöntämisestä) ja sinä aikana yritettäisiin saada jotain aikaan esimerkiksi tällä paljonpuhutulla nuorten mielenterveyshoidon saralla JA SITTEN myönnettäisiin lupia taas.

Tilanne omassa kotikaupungissani: on koulukuraattori, jonka kaikki tuntemani kokevat ahdistavaksi eivätkä tahdo tämän luona käydä, ja terveyskeskuksen psykologi, joka ei ota kantaa alle 18-vuotiaiden asioihin.
Pekka-Eric Auvinen haki apua, ei saanut. "Liian lievää oirelua."

Mikä nykymaailmassa on sitten vaadittavan rankkaa oireilua? Hoitoon pääsee vain, jos on selkeästi vaaraksi itselleen tai muille. No niin, nuoriso, muistakaapa tämä - jos tahdotte mielenterveyshoitoa, ostakaa pistooli/leikkipistooli, ottakaa uhkaavia kuvia ja laittakaa ne IRC-Galleriaan. Hoitoon pääsy taattu. Mukana pienimuotoista julkisuutta ja mahdollisesti ikuinen banaani galtsuun. Who cares?

Sitten muihin aiheisiin - vuosipäivä! Kello 20.40 tulee täyteen vuosi kihlattuni kanssa. Doubidoubi.

27/50

Tjoo, mitenkään se ei varsinaisesti ole edennyt. Tosin eilen toin mukaan uuden henkilön, konstaapeli Ahlrothin, joka kävi kyselemässä Sammylta eräistäkin asioista. Sammy ja Toni valehtelivat arvon konstaapelille silmät ja korvat täyteen ja äijä läksi lastensa luo. Niin helppoa se on.

No mutta. 23k jäljellä, 21 päivää jäljellä, joista kuutena ei ole mitään pakollista tehtävää. Nyt nämä seuraavat kaksi menevät koulujuttuja tehdessä - on viisi koetta aikavälillä 19.-16. - mutta sitten pääsen taas vauhtiin. Jos tämä ei siihen mennessä ole valmis. Jos on... no, sitten suomennan tämän. Minähän tosiaan esitän tällä parannettavaksi filosofian numeroani, jos en kymppiä saa. No, toivotaan, että filosofian opettajani ei pidä tätä jonain astetta työläämpänä koulu-uhkauksena. Se olisi psykedeelistä! En välttämättä arvostaisi sitä kovinkaan paljon.

25/50, 1/2, 50 %

Puolet takana, aikaa mennyt kahdeksan päivää, joista kahtena pidin lomaa totaalisesti, eli kuusi päivää. Nyt alankin vain lopetella tätä, juonta täytyy kuljettaa vielä vähäsen eteenpäin ja sitten pääsen viimeistelemään kirjoitelmia. Liian moni päivä on nyt sellainen, että Sammy/Toni/Sari/muu vain luettelee, mitä on tapahtunut. Erityisesti tahdon kuvailla Sarin tuntemuksia sen jälkeen, kun hän kuulee, että joku on pyörinyt koulun parkkipaikalla aseen kanssa.

Olen miettinyt tässä myös sitä, miksi kouluampujilta riisutaan ihmisyys. Heistä tehdään jotain aivan muuta, hirviöitä, kaiken sen perikuvia, mikä yhteiskunnassa on väärin. Huoh.Miksi? Onko kouluammuskelu helpompi käsitellä, kun ajattelee, että ampuja ei ollut ihminen vaan verenhimoinen hirviö joka tahtoi nähdä ihmisten kuolevan? Onko helpompi jatkaa elämää, kun ajattelee, että en minä tunne hirviöitä, minä tunnen inhimillisiä ihmisiä, jotka eivät tuollaista tee? Luultavasti se on niin.

23/50

Tilanne on nyt tämä - 45 % kirjoitettuna, tavoite on saada huomiseen mennessä 25k täyteen.

Tosin ongelma tulee siinä, että kihlattuni tulee parin tunnin päästä viettämään viikonloppua meille. Sitten kirjoittamisesta ei tulekaan juuri mitään, mutta kyllä mieluummin olen hänen kanssaan kuin kirjoitan.

Tänään tuli vuosi Jokelan ammuskelutapauksesta. Onko se vaikuttanut inspiraatiooni? Kenties kyllä, tämänpäiväiset lehtijutut ravistelivat suurimman mysteerion Pekka-Eric Auvisen yltä. Tällä hetkellä päällimmäinen tunne on sääli. Kaikki se, mitä olen kuullut hänen koulukiusaamishistoriastaan, on tehnyt minusta... hmm, vihaisen? En tiedä. Olen itse kokenut samantapaista (en sano samanlaista, sillä en tarkalleen tiedä, mitä hän joutui kestämään) ja voin sanoa, että tuomita ei pidä ennen kuin tietää asioista muutakin kuin pinnan.
Onhan se helppo sanoa häntä sairaaksi ihmisvihaajaksi, kun ei tiedä, mikä siihen johti. On helppo sanoa häntä sekopäiseksi runkkariksi, kun ei tiedä, miksi hän teki, mitä teki.

Lainataan Bob Marleyta - "So So while you point a finger, someone else is judging you."

Olen viime aikoina joutunut myös - sekä erinäisten keskustelujen että tämän Nanon vuoksi - pohtimaan vihan merkitystä normaalissa elämässä. Hmm. Sehän on aivan äärettömän kuluttava ja tuhoava tunne, mutta toisaalta, ihmisillä tuntuu olevan tahto tuhota ja tuhoutua. En sitten tiedä.

No. Minä loikkaan tästä Relluun ja käännän nokan kohti Alavutta ja hommaan muruseni tänne ♥

16/50

The world has lost the battle. I have won, everyone like me has won, whether it be Eric Harris, Dylan Klebold, Pekka-Eric Auvinen or Matti Saari, we have won. The world is now ours, we can rule, and we rule.

Kylmät väreet on aina kiva asia.

32 % kirjoitettu. Olen kyllä ylpeä itsestäni - neljäs päivä ei ole vielä läheskään pulkassa ja olen jo kirjoittanut melkeinpä kolmanneksen! Hyvä minä ja sitä rataa.

Hyvä puoli siinä, että koulussa alkaa luokkahenki rakoilla pahemman kerran (ahdisti eräänkin ihmisen kanssa samassa huoneessa olo siinä määrin että lintsasin tunnilta - jatkuvaa pään aukomista, rehellistä dissausta...) on se, että se nostatta minussa järjettömän vihantunteen. Se, että yläasteella samaista käytöstä kohdatessani suuntasin vihan itseeni ("MIKSI minä? MINÄ olen kamala...") muuttui jossain vaiheessa - nyt suuntaan vihan maailmaan ("MINÄ en ole tehnyt mitään NOILLE - noilla on ongelma!") ja saan aivan erilaista tarttumapintaa tähän tekstiin. On aivan erilaista kirjoittaa Sammyn tuntemasta vihasta kun voi kanavoida omat tunteensa siihen.

Kirjoitin itse asiassa pari kohtaa tässä hetki sitten uudelleen. Kun aiemmin kirjoitin lauseet "I want them dead. They must die, they must die", siinä ei ollut sellaista tunnetta. Nyt löytyy tunnetta. Tämä on erinomaisen terapeuttista.

Huomenna en kirjoita. Mutta lupaan, että seuraava teksti tulee, kun on vähintään 20/50 kirjoitettu!