Olen laiskotellut, kiitos koeviikon. Minulla on nyt kolme päivää aikaa saada tämä kirjoitettua loppuun - kolme tuhatta sanaa, kolme päivää, tuhat sanaa päivässä. Kyllä tämä tästä. Aion saada tämän tehtyä. Täytyy vain muistaa käydä tallentamassa sanamäärä sunnuntaina. APUA, unohdan sen kuitenkin.
Luin psykologi Jaana Haapasalon lausahduksen metsästyksestä ja minua alkoi suoraan sanottuna potuttaa. "Metsästys ei ole normaali harrastus!" Mikä sitten on normaalia? Onko se normaalia, että minä istun tietokoneen ääressä pari tuntia päivässä? Millä perusteella se on normaalimpaa kuin metsästys? Metsästykselle sentään on järkiperäinen syy - hirvikannat - mutta miten perustelen sen, että istun koneella? Niinpä.
Luultavasti muuttuisi ääni kellossa, jos Jaana Haapasalo ajaisi hirvikolarin.
Suomen hirvikanta täytyy pitää aisoissa jotenkin. Muuten meillä on ongelmia. Sitä paitsi metsästäjien syyttäminen sekopäiksi on absurdia - itse tunnen metsästäjiä (enoni, äitini serkku, isänikin oli metsästäjä) ja kukaan heistä ei ole sen sekopäisempi kuin minäkään.
Jännää, miten joka nurkan takaa pamahtaa nykyään näitä ties mitä opiskelleita tyyppejä, joilla on valmiina mielipide joka asiasta, mutta yleensä niin tunneperäisesti että ei mitään rajaa. Haapasalon perustelut olivat niinkin mahtavat kuin se, että jossain tutkimuksissa on todettu, että ammuntaa harrastavat ovat keskimääräisesti jonkin verran väkivaltaisempia kuin ne, jotka eivät harrasta ammuntaa. Kumpikohan tässä on syy ja kumpi seuraus?
(Jätän mainitsematta sen, että Haapasalo on kommunisti (itse olen poliittisesti enemmän oikealla) ja feministi (viime aikoina feministien pisteet ovat laskeneet silmissäni tuntuvasti).)
27. marraskuuta 2008
18. marraskuuta 2008
41/50, 82 %
Okei - olen kirjoittanut 82 prosenttia Nanoon vaaditusta sanamäärästä, takana on 60 prosenttia ajasta. Olen siis 22 prosenttia plussan puolella! Hyvä minä.
Olen kirjoittanut aivan järjetöntä fluffia loppu kakkoseen viime aikoina. Vuodenvaihde 09/10 on työn alla, ja sehän on tarkoittanut, totta kai, raketteja, saunaa ja seksiä. Kohta mukaan tulee punaviini (totta kai) ja erinäiset laittomat päihdyttävät aineet. Jostain syystä tekstieni hahmoilla on aina pakkomielle nautiskella joko punaviiniä tai kannabista TAI ne pahimmat nautiskelevat molempia. Ai niin, jotkut juovat absinttia. Ehkä pitäisi hommata uusia päihteitä hahmoille.
Olisiko se sitten kivaa, että ahdistuneet teinipojat kittaisivat Koskenkorvaa? Ei. Kalja on niin normaalia että se ei ole enää kivaa, siideri on liian teiniä, kokaiini liian kovaa tavaraa ja LSD:tä napsineita ahdistuneita teinipoikia ei jaksa kukaan. Punkkua ja pilveä sitten.
Kirjoitin eilen pienimuotoisen kertauksen Deliver a Bulletista IRC-Galleriaan. Tässäpä se:
Sammy on koulukiusattu lukion ykkösellä oleva homopoika, jolla ei mene kotona oikein hyvin ja joka on korviaan myöten ihastunut entiseen luokkalaiseensa, Toniin. Kristian jätti Tonin. Sammy ja Toni alkoivat seurustella. Toni petti Sammya Kristianin kanssa ja erinäisten päähänpistojen vuoksi jätti Sammyn. Sammya alkoi ahdistaa ja hän alkoi suunnitella ampuvansa koko luokkansa, jossa siis on tyyppejä, jotka ovat kiusanneet poikaparkaa esikoulusta lähtien. Sammy hommaa aseen (johon hänellä ei ole lupaa!) ja päättää pari asiaa:
a) hän aikoo ottaa hengiltä enemmän kansaa kuin aiemmat suomalaiset (P-E ja Matti) ovat saaneet hengiltä = vähintään 11.
b) hän, itseään ammuttuaan, kuolee HETI.
LOPPU 1
Sammy toteuttaa suunnitelmansa. Petri ja Alex ovat poissa koulusta ja selviävät hengissä, kuten myös tytöt nimeltä Sari ja Roosa, muut 16 + matikanopettajan Sammy saa hengiltä. Ennen kuin Sammy ampuu Kristianin, hän sanoo tätä manipuloivaksi kakaraksi, ja sen jälkeen bängbäng. Sammy tähtää Saria, tyttö rukoilee ja itkee ja parkuu. Sammy ampuu ikkunan rikki pienimuotoisen katumisen hetkellä ja käskee Sarin juosta. Sari soittaa poliisit paikalle ja tulee uskoon. Petri vihaa Sammya loppuikänsä, Toni syyttää itseään.
LOPPU 2
Sammy on koulun pihalla, valmiina menemään sisään, kun Toni (joka on saanut suunnitelman tietoonsa jotain yyperhienoa kautta, tämä on vielä vaiheessa :D) ryntää paikalle. Pienimuotoisen konfliktin jälkeen kaksikko lähtee yhdessä Sammyn kotiin. Palaavat yhteen, menevät taasen kihloihin, yadda yadda yadda, Kristian dokaa kihlajaisissa. Jouluaattona 2009 Kristian löytyy kuolleena, hän on tehnyt itsemurhan (koska päästi elämänsä rakkauden, Tonin, käsistään), Toni syyttää itseään. (Ne, jotka huomaavat, että minulla on perversio itseään syyttelevään Toniin, huutakaa HEP! XD) Sammy ja Toni pakenevat mökille vaihtamaan vuotta, punkkua, pilveä, sauna, seksiä. Elokuussa Toni vie Sammyn aseen poliisille "EHEHEH MOI LÖYSIN TÄLLÄTTEEN TUOLT METÄST, TEHKÄÄ TÄLLE JOTAIN EIKS JEH! :---D" ja seuraavan vuoden heinäkuussa kaksikko tatuoi toistensa nimikirjaimet vasempiin nimettömiinsä.
Kaunista ja sitä rataa.
Olen kirjoittanut aivan järjetöntä fluffia loppu kakkoseen viime aikoina. Vuodenvaihde 09/10 on työn alla, ja sehän on tarkoittanut, totta kai, raketteja, saunaa ja seksiä. Kohta mukaan tulee punaviini (totta kai) ja erinäiset laittomat päihdyttävät aineet. Jostain syystä tekstieni hahmoilla on aina pakkomielle nautiskella joko punaviiniä tai kannabista TAI ne pahimmat nautiskelevat molempia. Ai niin, jotkut juovat absinttia. Ehkä pitäisi hommata uusia päihteitä hahmoille.
Olisiko se sitten kivaa, että ahdistuneet teinipojat kittaisivat Koskenkorvaa? Ei. Kalja on niin normaalia että se ei ole enää kivaa, siideri on liian teiniä, kokaiini liian kovaa tavaraa ja LSD:tä napsineita ahdistuneita teinipoikia ei jaksa kukaan. Punkkua ja pilveä sitten.
Kirjoitin eilen pienimuotoisen kertauksen Deliver a Bulletista IRC-Galleriaan. Tässäpä se:
Sammy on koulukiusattu lukion ykkösellä oleva homopoika, jolla ei mene kotona oikein hyvin ja joka on korviaan myöten ihastunut entiseen luokkalaiseensa, Toniin. Kristian jätti Tonin. Sammy ja Toni alkoivat seurustella. Toni petti Sammya Kristianin kanssa ja erinäisten päähänpistojen vuoksi jätti Sammyn. Sammya alkoi ahdistaa ja hän alkoi suunnitella ampuvansa koko luokkansa, jossa siis on tyyppejä, jotka ovat kiusanneet poikaparkaa esikoulusta lähtien. Sammy hommaa aseen (johon hänellä ei ole lupaa!) ja päättää pari asiaa:
a) hän aikoo ottaa hengiltä enemmän kansaa kuin aiemmat suomalaiset (P-E ja Matti) ovat saaneet hengiltä = vähintään 11.
b) hän, itseään ammuttuaan, kuolee HETI.
LOPPU 1
Sammy toteuttaa suunnitelmansa. Petri ja Alex ovat poissa koulusta ja selviävät hengissä, kuten myös tytöt nimeltä Sari ja Roosa, muut 16 + matikanopettajan Sammy saa hengiltä. Ennen kuin Sammy ampuu Kristianin, hän sanoo tätä manipuloivaksi kakaraksi, ja sen jälkeen bängbäng. Sammy tähtää Saria, tyttö rukoilee ja itkee ja parkuu. Sammy ampuu ikkunan rikki pienimuotoisen katumisen hetkellä ja käskee Sarin juosta. Sari soittaa poliisit paikalle ja tulee uskoon. Petri vihaa Sammya loppuikänsä, Toni syyttää itseään.
LOPPU 2
Sammy on koulun pihalla, valmiina menemään sisään, kun Toni (joka on saanut suunnitelman tietoonsa jotain yyperhienoa kautta, tämä on vielä vaiheessa :D) ryntää paikalle. Pienimuotoisen konfliktin jälkeen kaksikko lähtee yhdessä Sammyn kotiin. Palaavat yhteen, menevät taasen kihloihin, yadda yadda yadda, Kristian dokaa kihlajaisissa. Jouluaattona 2009 Kristian löytyy kuolleena, hän on tehnyt itsemurhan (koska päästi elämänsä rakkauden, Tonin, käsistään), Toni syyttää itseään. (Ne, jotka huomaavat, että minulla on perversio itseään syyttelevään Toniin, huutakaa HEP! XD) Sammy ja Toni pakenevat mökille vaihtamaan vuotta, punkkua, pilveä, sauna, seksiä. Elokuussa Toni vie Sammyn aseen poliisille "EHEHEH MOI LÖYSIN TÄLLÄTTEEN TUOLT METÄST, TEHKÄÄ TÄLLE JOTAIN EIKS JEH! :---D" ja seuraavan vuoden heinäkuussa kaksikko tatuoi toistensa nimikirjaimet vasempiin nimettömiinsä.
Kaunista ja sitä rataa.
16. marraskuuta 2008
35/50, 70 %
Olen vähän hidastellut viime aikoina. No mutta, 35k on nyt kirjoitettu, 15k jäljellä! Se tarkoittaa, että olen... vähän aikataulusta edellä. Jos saan tämän päivän aikana kirjoitettua edes lähelle 40k:ta, olen onnellinen.
Niin - aikaa Nanolta on vienyt uusi kirjoitusprojektini, jonka aloitin. En malttanut odottaa! Oli pakko päästä kirjoittamaan ficciä... Tämäkin on sitä samaa vanhaa, Marilyn Manson/Twiggy Ramirez, mutta. Perustelen tämän sillä, että tahdoin kirjoittaa Marilynin, joka putoaa tammesta. Ja voin kertoa, että en ole vähään aikaan nauranut niin paljon kuin sitä kohtaa kirjoittaessani!
Vittuku Marilyn Manson putos tammesta ja sitä rataa.
Kenties panostan kuitenkin tänään vielä Nanoon. Koeviikkokin painaa päälle... äst, kyllä se tästä.
Niin - aikaa Nanolta on vienyt uusi kirjoitusprojektini, jonka aloitin. En malttanut odottaa! Oli pakko päästä kirjoittamaan ficciä... Tämäkin on sitä samaa vanhaa, Marilyn Manson/Twiggy Ramirez, mutta. Perustelen tämän sillä, että tahdoin kirjoittaa Marilynin, joka putoaa tammesta. Ja voin kertoa, että en ole vähään aikaan nauranut niin paljon kuin sitä kohtaa kirjoittaessani!
Vittuku Marilyn Manson putos tammesta ja sitä rataa.
Kenties panostan kuitenkin tänään vielä Nanoon. Koeviikkokin painaa päälle... äst, kyllä se tästä.
12. marraskuuta 2008
30/50
Päädyin sittenkin lähtemään tänään koulusta kesken päivän. Liftasin äidin kyytiin ja sitä rataa.
Osasyy oli se, että kuunneltuani erään välitunnin takanani istuvan ihmisjoukon keskustelua en enää jaksanut istua koulussa ja esittää mukavaa, olla niin hemmetin iloinen ja kiva ja jee. Ette tekään jaksaisi, jos sellainen trendipelleporukka puhuisi selkänne takana siitä, kuinka eivät jaksa minua ja kuinka minä olen turha ja kamala niin edelleen. Sanotaanko, että sellaisina hetkinä ymmärrän erinäisiä ihmisiä enemmän kuin tahtoisin ymmärtää.
Se, joka ottaa tuon uhkauksena, saa lukea tämän blogin läpi ja miettiä sitten, olenko tappamassa ketään. Siihen ei ole tarvetta - minulla on pari ihan kivaa kaveria ja kihlattu jota rakastan yli kaiken ja kiva kissa jonka nimi on Marilyn. Miksi minä kenetkään tappaisin?
Niin. Tosiaan. Sain vihdoin katsottua YouTubesta Pekka-Ericin vanhempien haastattelut. Luultavasti ne tulevat olemaan todella merkityksellistä lähdeaineistoa Nano-tekstini vuosi kaiken jälkeen -osiota varten. Siinä tulee olemaan pieni puheenvuoro monelta; Tonilta, parilta koulukaverilta, rehtorilta (tosin en tiedä, miten Toni aikoo saada ko. äijän asiasta puhumaan) ja Sammyn vanhemmilta.
Ehkä yritän nyt kirjoittaa hetken ennen kuin menen taasen ajoissa nukkumaan. Eilen olin unten mailla jo yhdeksältä. Se jos mikä on kummallista! Nukuin kymmenen tuntia ja se tuntui sangen vapauttavalta.
Osasyy oli se, että kuunneltuani erään välitunnin takanani istuvan ihmisjoukon keskustelua en enää jaksanut istua koulussa ja esittää mukavaa, olla niin hemmetin iloinen ja kiva ja jee. Ette tekään jaksaisi, jos sellainen trendipelleporukka puhuisi selkänne takana siitä, kuinka eivät jaksa minua ja kuinka minä olen turha ja kamala niin edelleen. Sanotaanko, että sellaisina hetkinä ymmärrän erinäisiä ihmisiä enemmän kuin tahtoisin ymmärtää.
Se, joka ottaa tuon uhkauksena, saa lukea tämän blogin läpi ja miettiä sitten, olenko tappamassa ketään. Siihen ei ole tarvetta - minulla on pari ihan kivaa kaveria ja kihlattu jota rakastan yli kaiken ja kiva kissa jonka nimi on Marilyn. Miksi minä kenetkään tappaisin?
Niin. Tosiaan. Sain vihdoin katsottua YouTubesta Pekka-Ericin vanhempien haastattelut. Luultavasti ne tulevat olemaan todella merkityksellistä lähdeaineistoa Nano-tekstini vuosi kaiken jälkeen -osiota varten. Siinä tulee olemaan pieni puheenvuoro monelta; Tonilta, parilta koulukaverilta, rehtorilta (tosin en tiedä, miten Toni aikoo saada ko. äijän asiasta puhumaan) ja Sammyn vanhemmilta.
Ehkä yritän nyt kirjoittaa hetken ennen kuin menen taasen ajoissa nukkumaan. Eilen olin unten mailla jo yhdeksältä. Se jos mikä on kummallista! Nukuin kymmenen tuntia ja se tuntui sangen vapauttavalta.
11. marraskuuta 2008
Minä olen jumissa.
OLEN JUMISSA. En ole saanut tuohon kirjoitettua sanaakaan sitten... sitten... SITTEN TOISSAPÄIVÄN. Minä vain lagaan ja jumitan ja tuijotan vilkkuvaa kursoria joka ilkkuu minulle. Tiedän, että en tule saamaan tätä valmiiksi, ja jos saankin, se tulee olemaan niin huonoa tekstiä että hyppään katolta. Ärr.
No, syytän kuumetta. Olenhan ollut koko Nanon ajan tällaisessa pienessä 38 asteen kuumeessa. Ja ei, päivääkään en ole ollut koulusta pois! Huomista en voi olla, sillä koulun jälkeen täytyy mennä autokouluun (joka ei innosta tippaakaan) enkä pääse sinne millään jos en aamubussilla mene keskustaan. Enkä voi jättää enää yhtäkään tuntia välistä tai tipahdan kärryiltä ja kuolen ja yaddayaddayadda. Torstai on kiva päivä - ei voi olla pois. Perjantai on kiva päivä - ei voi olla pois. Sitten onkin viikonloppu, onneksi.
En edes saa luettua enää. Huljun vain. En tee koulun eteen mitään. Joka ikinen lihakseni on jumissa, ajatus ei kulje - on paljon sanottavaa, mutta mitään ei saa sanottua silti. Argh! Tämä on turhauttavaa! ARGH ARGH.
Ja voin kertoa, että jos kuulen vielä yhdenkin kerran, että näytän Auviselta TAI että olen seuraava kouluammuskelija, räjähdän. Niitä saa kuulla aivan liikaa. Minä EN näytä Auviselta ENKÄ ole seuraava ammuskelija. Kysyttävää?
Nythän nuo jotkut pykäävät käsiaseiden täyskieltoa. Ei, ei, ja vielä kerran ei. Ei näin. Tietävätkö nuo, että käsiaseita käytetään erinäisten suht pienten eläinten hengiltä ottamiseen? Esimerkiksi lammas, sika, supikoira, minkki ja vasikka kotioloissa otetaan yleensä hengiltä kätevästi käsiaseella. On rumaa ampua pikkuruista lammasta jollain hervottomalla tykillä. Niin - tämähän on yleinen käsiaseiden vastainen argumentti. "Ei niitä voi käyttää kuin ihmisten tappamiseen! Tähtäin on niin susi että ei saa tarkkuusammuntaa harjoiteltua ja metsästyksessä niitä ei voi käyttää!"
Onko tuon argumentin sanoja nähnyt, kuinka sika teurastetaan? Tuskinpa. Se hoituu puoliautomaattipistoolilla kätevästi ja nopeasti, ei siihen mitään hirvikiväärejä tarvita. No, eihän sian teurastus metsästystä ole. Hoh hoijaa. Jotenkin tuntuu siltä, että noilla kaupungeissa elävillä herrantertuilla ovat elämän realiteetit päässeet unohtumaan - jos tahdot syödä lihaa, täytyy tappaa eläin. Piste. Ja millä se eläin pitäisi tappaa, jos aseita ei saa käyttää? Kertokaapa tämä, te 57 000 tuon adressin allekirjoittajaa. kertokaapa tämä.
Tuohon liittyen - Rehnin asenne alkoi jurppia. "En tiedä, miten käsiasekielto käytännössä hoituu, mutta sen hoitaminen on ministerien tehtävä!" Joo, eli sinä voit sitten jupista vaikka mitä kieltoja ja sitten todeta, että ei sinun tarvitse käytännöstä huolehtia, kunhan heittelet absurdeja ideoitasi? Juu, ei.
Tässä hoidetaan oireita eikä sairautta. Ymmärtäisin, jos käsiaseiden saantia rajoitettaisiin (ts. vaikkapa vuoden verran pidettäisiin taukoa lupien myöntämisestä) ja sinä aikana yritettäisiin saada jotain aikaan esimerkiksi tällä paljonpuhutulla nuorten mielenterveyshoidon saralla JA SITTEN myönnettäisiin lupia taas.
Tilanne omassa kotikaupungissani: on koulukuraattori, jonka kaikki tuntemani kokevat ahdistavaksi eivätkä tahdo tämän luona käydä, ja terveyskeskuksen psykologi, joka ei ota kantaa alle 18-vuotiaiden asioihin.
Pekka-Eric Auvinen haki apua, ei saanut. "Liian lievää oirelua."
Mikä nykymaailmassa on sitten vaadittavan rankkaa oireilua? Hoitoon pääsee vain, jos on selkeästi vaaraksi itselleen tai muille. No niin, nuoriso, muistakaapa tämä - jos tahdotte mielenterveyshoitoa, ostakaa pistooli/leikkipistooli, ottakaa uhkaavia kuvia ja laittakaa ne IRC-Galleriaan. Hoitoon pääsy taattu. Mukana pienimuotoista julkisuutta ja mahdollisesti ikuinen banaani galtsuun. Who cares?
Sitten muihin aiheisiin - vuosipäivä! Kello 20.40 tulee täyteen vuosi kihlattuni kanssa. Doubidoubi.
No, syytän kuumetta. Olenhan ollut koko Nanon ajan tällaisessa pienessä 38 asteen kuumeessa. Ja ei, päivääkään en ole ollut koulusta pois! Huomista en voi olla, sillä koulun jälkeen täytyy mennä autokouluun (joka ei innosta tippaakaan) enkä pääse sinne millään jos en aamubussilla mene keskustaan. Enkä voi jättää enää yhtäkään tuntia välistä tai tipahdan kärryiltä ja kuolen ja yaddayaddayadda. Torstai on kiva päivä - ei voi olla pois. Perjantai on kiva päivä - ei voi olla pois. Sitten onkin viikonloppu, onneksi.
En edes saa luettua enää. Huljun vain. En tee koulun eteen mitään. Joka ikinen lihakseni on jumissa, ajatus ei kulje - on paljon sanottavaa, mutta mitään ei saa sanottua silti. Argh! Tämä on turhauttavaa! ARGH ARGH.
Ja voin kertoa, että jos kuulen vielä yhdenkin kerran, että näytän Auviselta TAI että olen seuraava kouluammuskelija, räjähdän. Niitä saa kuulla aivan liikaa. Minä EN näytä Auviselta ENKÄ ole seuraava ammuskelija. Kysyttävää?
Nythän nuo jotkut pykäävät käsiaseiden täyskieltoa. Ei, ei, ja vielä kerran ei. Ei näin. Tietävätkö nuo, että käsiaseita käytetään erinäisten suht pienten eläinten hengiltä ottamiseen? Esimerkiksi lammas, sika, supikoira, minkki ja vasikka kotioloissa otetaan yleensä hengiltä kätevästi käsiaseella. On rumaa ampua pikkuruista lammasta jollain hervottomalla tykillä. Niin - tämähän on yleinen käsiaseiden vastainen argumentti. "Ei niitä voi käyttää kuin ihmisten tappamiseen! Tähtäin on niin susi että ei saa tarkkuusammuntaa harjoiteltua ja metsästyksessä niitä ei voi käyttää!"
Onko tuon argumentin sanoja nähnyt, kuinka sika teurastetaan? Tuskinpa. Se hoituu puoliautomaattipistoolilla kätevästi ja nopeasti, ei siihen mitään hirvikiväärejä tarvita. No, eihän sian teurastus metsästystä ole. Hoh hoijaa. Jotenkin tuntuu siltä, että noilla kaupungeissa elävillä herrantertuilla ovat elämän realiteetit päässeet unohtumaan - jos tahdot syödä lihaa, täytyy tappaa eläin. Piste. Ja millä se eläin pitäisi tappaa, jos aseita ei saa käyttää? Kertokaapa tämä, te 57 000 tuon adressin allekirjoittajaa. kertokaapa tämä.
Tuohon liittyen - Rehnin asenne alkoi jurppia. "En tiedä, miten käsiasekielto käytännössä hoituu, mutta sen hoitaminen on ministerien tehtävä!" Joo, eli sinä voit sitten jupista vaikka mitä kieltoja ja sitten todeta, että ei sinun tarvitse käytännöstä huolehtia, kunhan heittelet absurdeja ideoitasi? Juu, ei.
Tässä hoidetaan oireita eikä sairautta. Ymmärtäisin, jos käsiaseiden saantia rajoitettaisiin (ts. vaikkapa vuoden verran pidettäisiin taukoa lupien myöntämisestä) ja sinä aikana yritettäisiin saada jotain aikaan esimerkiksi tällä paljonpuhutulla nuorten mielenterveyshoidon saralla JA SITTEN myönnettäisiin lupia taas.
Tilanne omassa kotikaupungissani: on koulukuraattori, jonka kaikki tuntemani kokevat ahdistavaksi eivätkä tahdo tämän luona käydä, ja terveyskeskuksen psykologi, joka ei ota kantaa alle 18-vuotiaiden asioihin.
Pekka-Eric Auvinen haki apua, ei saanut. "Liian lievää oirelua."
Mikä nykymaailmassa on sitten vaadittavan rankkaa oireilua? Hoitoon pääsee vain, jos on selkeästi vaaraksi itselleen tai muille. No niin, nuoriso, muistakaapa tämä - jos tahdotte mielenterveyshoitoa, ostakaa pistooli/leikkipistooli, ottakaa uhkaavia kuvia ja laittakaa ne IRC-Galleriaan. Hoitoon pääsy taattu. Mukana pienimuotoista julkisuutta ja mahdollisesti ikuinen banaani galtsuun. Who cares?
Sitten muihin aiheisiin - vuosipäivä! Kello 20.40 tulee täyteen vuosi kihlattuni kanssa. Doubidoubi.
10. marraskuuta 2008
27/50
Tjoo, mitenkään se ei varsinaisesti ole edennyt. Tosin eilen toin mukaan uuden henkilön, konstaapeli Ahlrothin, joka kävi kyselemässä Sammylta eräistäkin asioista. Sammy ja Toni valehtelivat arvon konstaapelille silmät ja korvat täyteen ja äijä läksi lastensa luo. Niin helppoa se on.
No mutta. 23k jäljellä, 21 päivää jäljellä, joista kuutena ei ole mitään pakollista tehtävää. Nyt nämä seuraavat kaksi menevät koulujuttuja tehdessä - on viisi koetta aikavälillä 19.-16. - mutta sitten pääsen taas vauhtiin. Jos tämä ei siihen mennessä ole valmis. Jos on... no, sitten suomennan tämän. Minähän tosiaan esitän tällä parannettavaksi filosofian numeroani, jos en kymppiä saa. No, toivotaan, että filosofian opettajani ei pidä tätä jonain astetta työläämpänä koulu-uhkauksena. Se olisi psykedeelistä! En välttämättä arvostaisi sitä kovinkaan paljon.
No mutta. 23k jäljellä, 21 päivää jäljellä, joista kuutena ei ole mitään pakollista tehtävää. Nyt nämä seuraavat kaksi menevät koulujuttuja tehdessä - on viisi koetta aikavälillä 19.-16. - mutta sitten pääsen taas vauhtiin. Jos tämä ei siihen mennessä ole valmis. Jos on... no, sitten suomennan tämän. Minähän tosiaan esitän tällä parannettavaksi filosofian numeroani, jos en kymppiä saa. No, toivotaan, että filosofian opettajani ei pidä tätä jonain astetta työläämpänä koulu-uhkauksena. Se olisi psykedeelistä! En välttämättä arvostaisi sitä kovinkaan paljon.
9. marraskuuta 2008
25/50, 1/2, 50 %
Puolet takana, aikaa mennyt kahdeksan päivää, joista kahtena pidin lomaa totaalisesti, eli kuusi päivää. Nyt alankin vain lopetella tätä, juonta täytyy kuljettaa vielä vähäsen eteenpäin ja sitten pääsen viimeistelemään kirjoitelmia. Liian moni päivä on nyt sellainen, että Sammy/Toni/Sari/muu vain luettelee, mitä on tapahtunut. Erityisesti tahdon kuvailla Sarin tuntemuksia sen jälkeen, kun hän kuulee, että joku on pyörinyt koulun parkkipaikalla aseen kanssa.
Olen miettinyt tässä myös sitä, miksi kouluampujilta riisutaan ihmisyys. Heistä tehdään jotain aivan muuta, hirviöitä, kaiken sen perikuvia, mikä yhteiskunnassa on väärin. Huoh.Miksi? Onko kouluammuskelu helpompi käsitellä, kun ajattelee, että ampuja ei ollut ihminen vaan verenhimoinen hirviö joka tahtoi nähdä ihmisten kuolevan? Onko helpompi jatkaa elämää, kun ajattelee, että en minä tunne hirviöitä, minä tunnen inhimillisiä ihmisiä, jotka eivät tuollaista tee? Luultavasti se on niin.
Olen miettinyt tässä myös sitä, miksi kouluampujilta riisutaan ihmisyys. Heistä tehdään jotain aivan muuta, hirviöitä, kaiken sen perikuvia, mikä yhteiskunnassa on väärin. Huoh.Miksi? Onko kouluammuskelu helpompi käsitellä, kun ajattelee, että ampuja ei ollut ihminen vaan verenhimoinen hirviö joka tahtoi nähdä ihmisten kuolevan? Onko helpompi jatkaa elämää, kun ajattelee, että en minä tunne hirviöitä, minä tunnen inhimillisiä ihmisiä, jotka eivät tuollaista tee? Luultavasti se on niin.
7. marraskuuta 2008
23/50
Tilanne on nyt tämä - 45 % kirjoitettuna, tavoite on saada huomiseen mennessä 25k täyteen.
Tosin ongelma tulee siinä, että kihlattuni tulee parin tunnin päästä viettämään viikonloppua meille. Sitten kirjoittamisesta ei tulekaan juuri mitään, mutta kyllä mieluummin olen hänen kanssaan kuin kirjoitan.
Tänään tuli vuosi Jokelan ammuskelutapauksesta. Onko se vaikuttanut inspiraatiooni? Kenties kyllä, tämänpäiväiset lehtijutut ravistelivat suurimman mysteerion Pekka-Eric Auvisen yltä. Tällä hetkellä päällimmäinen tunne on sääli. Kaikki se, mitä olen kuullut hänen koulukiusaamishistoriastaan, on tehnyt minusta... hmm, vihaisen? En tiedä. Olen itse kokenut samantapaista (en sano samanlaista, sillä en tarkalleen tiedä, mitä hän joutui kestämään) ja voin sanoa, että tuomita ei pidä ennen kuin tietää asioista muutakin kuin pinnan.
Onhan se helppo sanoa häntä sairaaksi ihmisvihaajaksi, kun ei tiedä, mikä siihen johti. On helppo sanoa häntä sekopäiseksi runkkariksi, kun ei tiedä, miksi hän teki, mitä teki.
Lainataan Bob Marleyta - "So So while you point a finger, someone else is judging you."
Olen viime aikoina joutunut myös - sekä erinäisten keskustelujen että tämän Nanon vuoksi - pohtimaan vihan merkitystä normaalissa elämässä. Hmm. Sehän on aivan äärettömän kuluttava ja tuhoava tunne, mutta toisaalta, ihmisillä tuntuu olevan tahto tuhota ja tuhoutua. En sitten tiedä.
No. Minä loikkaan tästä Relluun ja käännän nokan kohti Alavutta ja hommaan muruseni tänne ♥
Tosin ongelma tulee siinä, että kihlattuni tulee parin tunnin päästä viettämään viikonloppua meille. Sitten kirjoittamisesta ei tulekaan juuri mitään, mutta kyllä mieluummin olen hänen kanssaan kuin kirjoitan.
Tänään tuli vuosi Jokelan ammuskelutapauksesta. Onko se vaikuttanut inspiraatiooni? Kenties kyllä, tämänpäiväiset lehtijutut ravistelivat suurimman mysteerion Pekka-Eric Auvisen yltä. Tällä hetkellä päällimmäinen tunne on sääli. Kaikki se, mitä olen kuullut hänen koulukiusaamishistoriastaan, on tehnyt minusta... hmm, vihaisen? En tiedä. Olen itse kokenut samantapaista (en sano samanlaista, sillä en tarkalleen tiedä, mitä hän joutui kestämään) ja voin sanoa, että tuomita ei pidä ennen kuin tietää asioista muutakin kuin pinnan.
Onhan se helppo sanoa häntä sairaaksi ihmisvihaajaksi, kun ei tiedä, mikä siihen johti. On helppo sanoa häntä sekopäiseksi runkkariksi, kun ei tiedä, miksi hän teki, mitä teki.
Lainataan Bob Marleyta - "So So while you point a finger, someone else is judging you."
Olen viime aikoina joutunut myös - sekä erinäisten keskustelujen että tämän Nanon vuoksi - pohtimaan vihan merkitystä normaalissa elämässä. Hmm. Sehän on aivan äärettömän kuluttava ja tuhoava tunne, mutta toisaalta, ihmisillä tuntuu olevan tahto tuhota ja tuhoutua. En sitten tiedä.
No. Minä loikkaan tästä Relluun ja käännän nokan kohti Alavutta ja hommaan muruseni tänne ♥
4. marraskuuta 2008
16/50
The world has lost the battle. I have won, everyone like me has won, whether it be Eric Harris, Dylan Klebold, Pekka-Eric Auvinen or Matti Saari, we have won. The world is now ours, we can rule, and we rule.
Kylmät väreet on aina kiva asia.
32 % kirjoitettu. Olen kyllä ylpeä itsestäni - neljäs päivä ei ole vielä läheskään pulkassa ja olen jo kirjoittanut melkeinpä kolmanneksen! Hyvä minä ja sitä rataa.
Hyvä puoli siinä, että koulussa alkaa luokkahenki rakoilla pahemman kerran (ahdisti eräänkin ihmisen kanssa samassa huoneessa olo siinä määrin että lintsasin tunnilta - jatkuvaa pään aukomista, rehellistä dissausta...) on se, että se nostatta minussa järjettömän vihantunteen. Se, että yläasteella samaista käytöstä kohdatessani suuntasin vihan itseeni ("MIKSI minä? MINÄ olen kamala...") muuttui jossain vaiheessa - nyt suuntaan vihan maailmaan ("MINÄ en ole tehnyt mitään NOILLE - noilla on ongelma!") ja saan aivan erilaista tarttumapintaa tähän tekstiin. On aivan erilaista kirjoittaa Sammyn tuntemasta vihasta kun voi kanavoida omat tunteensa siihen.
Kirjoitin itse asiassa pari kohtaa tässä hetki sitten uudelleen. Kun aiemmin kirjoitin lauseet "I want them dead. They must die, they must die", siinä ei ollut sellaista tunnetta. Nyt löytyy tunnetta. Tämä on erinomaisen terapeuttista.
Huomenna en kirjoita. Mutta lupaan, että seuraava teksti tulee, kun on vähintään 20/50 kirjoitettu!
Kylmät väreet on aina kiva asia.
32 % kirjoitettu. Olen kyllä ylpeä itsestäni - neljäs päivä ei ole vielä läheskään pulkassa ja olen jo kirjoittanut melkeinpä kolmanneksen! Hyvä minä ja sitä rataa.
Hyvä puoli siinä, että koulussa alkaa luokkahenki rakoilla pahemman kerran (ahdisti eräänkin ihmisen kanssa samassa huoneessa olo siinä määrin että lintsasin tunnilta - jatkuvaa pään aukomista, rehellistä dissausta...) on se, että se nostatta minussa järjettömän vihantunteen. Se, että yläasteella samaista käytöstä kohdatessani suuntasin vihan itseeni ("MIKSI minä? MINÄ olen kamala...") muuttui jossain vaiheessa - nyt suuntaan vihan maailmaan ("MINÄ en ole tehnyt mitään NOILLE - noilla on ongelma!") ja saan aivan erilaista tarttumapintaa tähän tekstiin. On aivan erilaista kirjoittaa Sammyn tuntemasta vihasta kun voi kanavoida omat tunteensa siihen.
Kirjoitin itse asiassa pari kohtaa tässä hetki sitten uudelleen. Kun aiemmin kirjoitin lauseet "I want them dead. They must die, they must die", siinä ei ollut sellaista tunnetta. Nyt löytyy tunnetta. Tämä on erinomaisen terapeuttista.
Huomenna en kirjoita. Mutta lupaan, että seuraava teksti tulee, kun on vähintään 20/50 kirjoitettu!
3. marraskuuta 2008
13/50
Siinä se seisoo. Hillitöntä edistymistä - aamulla pikaspurtti kirjoittamisen suhteen, illallakin tuli kirjoitettua jonkin verran. Olen kyllä ihan ylpeä itsestäni.
Blogger oli jostain syystä syönyt kommentoitimahdollisuuden. En tiedä, täytyypi vilkaista läpi tuo asetussivu ja vilkaista, josko olen itse sählännyt jotain. Se ei olisi mitään uutta.
I didn't want them to know how much I, after all, wanted all of them to live. How much I have grown to somehow like them during these years. I was used to them being around me.
Minulla on nyt ongelma. Olen kirjoittanut angstailut alusta ja lopusta, mutta nyt pitäisi osata kirjoittaa niistä hetkistä kun menee hyvin. Se taas on helpommin sanottu kuin tehty. Nyt, kun tiedän, että kaikki tulee kaatumaan, ei innosta kirjoittaa hyväuskoisesta Sammysta. Alan sääliä häntä liiaksi. Koko Nano voi kaatua siihen, että en pysty kirjoittamaan siitä, kuinka Sammy, joka suunnasta potkittu ja hakattu, niin henkisesti kuin fyysisestikin, hiljalleen rakentaa luottamuksen Toniin vain joutuakseen pahemmin satutetuksi. Toisaalta se on pakko tehdä. Huoh.
Vaikeinta tässä on asettua Tonin rooliin - miltä hänestä tuntuu, kun hän lukee netistä, että se, joka naapurikaupungissa ampui, oli hänen entinen poikaystävänsä? Poikaystävä, jota Toni petti ja jonka hän sittemmin jätti. Mitä siinä vaiheessa ajattelee? Mitä tekee?
Luultavasti lause I completely blame myself for what happened today on lähellä totuutta. On hankala kuvitella itsensä tuohon tilanteeseen, enkä tahdokaan kovin pitkälle tuota ajatella. Muuten kehittelen itselleni jonkinlaisen fobian.
Blogger oli jostain syystä syönyt kommentoitimahdollisuuden. En tiedä, täytyypi vilkaista läpi tuo asetussivu ja vilkaista, josko olen itse sählännyt jotain. Se ei olisi mitään uutta.
I didn't want them to know how much I, after all, wanted all of them to live. How much I have grown to somehow like them during these years. I was used to them being around me.
Minulla on nyt ongelma. Olen kirjoittanut angstailut alusta ja lopusta, mutta nyt pitäisi osata kirjoittaa niistä hetkistä kun menee hyvin. Se taas on helpommin sanottu kuin tehty. Nyt, kun tiedän, että kaikki tulee kaatumaan, ei innosta kirjoittaa hyväuskoisesta Sammysta. Alan sääliä häntä liiaksi. Koko Nano voi kaatua siihen, että en pysty kirjoittamaan siitä, kuinka Sammy, joka suunnasta potkittu ja hakattu, niin henkisesti kuin fyysisestikin, hiljalleen rakentaa luottamuksen Toniin vain joutuakseen pahemmin satutetuksi. Toisaalta se on pakko tehdä. Huoh.
Vaikeinta tässä on asettua Tonin rooliin - miltä hänestä tuntuu, kun hän lukee netistä, että se, joka naapurikaupungissa ampui, oli hänen entinen poikaystävänsä? Poikaystävä, jota Toni petti ja jonka hän sittemmin jätti. Mitä siinä vaiheessa ajattelee? Mitä tekee?
Luultavasti lause I completely blame myself for what happened today on lähellä totuutta. On hankala kuvitella itsensä tuohon tilanteeseen, enkä tahdokaan kovin pitkälle tuota ajatella. Muuten kehittelen itselleni jonkinlaisen fobian.
2. marraskuuta 2008
9/50 - Didn't anyone care?
Hrrh, kyllä se tästä!
Vaikka nuo yhdeksän tonnia ovatkin tulleet siitä, että olen kirjoittanut koneelle aiemmin mielessä olleet kohtaukset. Nyt pitäisi alkaa luoda tarinaa, ja se taas ei ole lainkaan niin helppoa. Pitäisi kirjoittaa Tonin ja Sammyn yhteisestä ajasta, ajasta, jolloin he seisoivat käsi kädessä sateessa koska maailma oli potkinut molempia päähän, ajasta, jolloin he nauroivat tyhmille jutuille koko yön... Niin, siitä pitäisi kirjoittaa. Vaan ei onnistu!
Ehkä teen radikaalisti ja liitän mukaan myös Tonin päiväkirjamerkintöjä myös ajalta ennen a-dayta. A-day on siis assassination day, 20. lokakuuta 2008, johon koko Deliver a Bullet kulminoituu.
Huoh. Olen kirjoittanut kaiken sen, minkä kirjoittamista pelkäsin etukäteen - Tonin päiväkirjamerkinnät 20. päivästä eteenpäin, silminnäkijöiden mietteet, Sarin (Sammy auttaa Sarin luokan ikkunasta ulos, Sari on se, joka soittaa poliisit) mietteet ja niin edelleen. Myös Sammyn äidin ja parin opettajan mietteet on pääpiirteittäin kirjoitettu. Eikä siitä tule mitään, että vain sähellän lisää noiden ympärille ja loppujen lopuksi rehtorin "I don't want anything to do with this book project. I'm asking you to put it aside" on pitkääkin pidempi monologi.
Ehkä tämä tästä.
Vaikka nuo yhdeksän tonnia ovatkin tulleet siitä, että olen kirjoittanut koneelle aiemmin mielessä olleet kohtaukset. Nyt pitäisi alkaa luoda tarinaa, ja se taas ei ole lainkaan niin helppoa. Pitäisi kirjoittaa Tonin ja Sammyn yhteisestä ajasta, ajasta, jolloin he seisoivat käsi kädessä sateessa koska maailma oli potkinut molempia päähän, ajasta, jolloin he nauroivat tyhmille jutuille koko yön... Niin, siitä pitäisi kirjoittaa. Vaan ei onnistu!
Ehkä teen radikaalisti ja liitän mukaan myös Tonin päiväkirjamerkintöjä myös ajalta ennen a-dayta. A-day on siis assassination day, 20. lokakuuta 2008, johon koko Deliver a Bullet kulminoituu.
Huoh. Olen kirjoittanut kaiken sen, minkä kirjoittamista pelkäsin etukäteen - Tonin päiväkirjamerkinnät 20. päivästä eteenpäin, silminnäkijöiden mietteet, Sarin (Sammy auttaa Sarin luokan ikkunasta ulos, Sari on se, joka soittaa poliisit) mietteet ja niin edelleen. Myös Sammyn äidin ja parin opettajan mietteet on pääpiirteittäin kirjoitettu. Eikä siitä tule mitään, että vain sähellän lisää noiden ympärille ja loppujen lopuksi rehtorin "I don't want anything to do with this book project. I'm asking you to put it aside" on pitkääkin pidempi monologi.
Ehkä tämä tästä.
1. marraskuuta 2008
3/50
Tämän hetkinen saldo on 3296. Se ei ole tarpeeksi - huomisiltana pitäisi olla kymppitonni ruudussa. Brrhrrrrr ehkä se tästä, ehkä se tästä, EHKÄ SE HITTO VIE TÄSTÄ.
Paremmin tämä nyt on mennyt kuin koskaan aiemmin, joka tapauksessa. Viime vuonna ensimmäisen päivän saldo taisi olla alle tonnin ja loppujen lopuksi pääsin yli 45 tuhannen ja reilusti. Nyt ensimmäisen päivän saldo on yli 3000... 50k, here we come!
Paremmin tämä nyt on mennyt kuin koskaan aiemmin, joka tapauksessa. Viime vuonna ensimmäisen päivän saldo taisi olla alle tonnin ja loppujen lopuksi pääsin yli 45 tuhannen ja reilusti. Nyt ensimmäisen päivän saldo on yli 3000... 50k, here we come!
1/50
Ja näin se alkoi. Nyt suomalaiset ovat saaneet kirjoittaa kymmenen tuntia ja kolmetoista minuuttia - minä olen kirjoittanut parisen tuntia, samalla puuhaillen kaikkea muuta tärkeää.
Tulos? 1035 sanaa. Enää 631 ja olen saanut tämän päivän urakan tehtyä. Tavoite on korkeammalla - täytyy kompensoida seuraava viikonloppu, jona tuskin voin kirjoittaa yhtään. Tavoite on siellä seitsemän tuhannen tienoilla tänään. Huomisen tavoite on reilusti yli kymmenen tuhannen. Ja ei, se ei ole mahdottomuus.'
Parasta tässä kaikessa on se, että nenäni on tukossa, ääneni poissa ja ruumiinlämpöni 38 celsiusasteen tienoilla. Mitähän tästäkin tulee... Kuumehuuruissa englantia! Hooray!
Kaiken lisäksi marraskuu tulee olemaan muutenkin täynnä kaikkea. Mein Kampf täytyisi palauttaa kirjastoon 7. päivä (olen lukenut viisi ensimmäistä sivua), vaari täyttää 80 vuotta (juhlallisuuksia tiedossa), tyttöni käypi täällä (siihen menee seuraava viikonloppu), koeviikkokin tekee tuloaan ja jossain vaiheessa täytyisi ehtiä nukkuakin. Jos tämän viikonlopun aikana kilistelen kymppitonnissa sanojen kanssa, voin alkaa uskoa onnistumiseen.
Tulos? 1035 sanaa. Enää 631 ja olen saanut tämän päivän urakan tehtyä. Tavoite on korkeammalla - täytyy kompensoida seuraava viikonloppu, jona tuskin voin kirjoittaa yhtään. Tavoite on siellä seitsemän tuhannen tienoilla tänään. Huomisen tavoite on reilusti yli kymmenen tuhannen. Ja ei, se ei ole mahdottomuus.'
Parasta tässä kaikessa on se, että nenäni on tukossa, ääneni poissa ja ruumiinlämpöni 38 celsiusasteen tienoilla. Mitähän tästäkin tulee... Kuumehuuruissa englantia! Hooray!
Kaiken lisäksi marraskuu tulee olemaan muutenkin täynnä kaikkea. Mein Kampf täytyisi palauttaa kirjastoon 7. päivä (olen lukenut viisi ensimmäistä sivua), vaari täyttää 80 vuotta (juhlallisuuksia tiedossa), tyttöni käypi täällä (siihen menee seuraava viikonloppu), koeviikkokin tekee tuloaan ja jossain vaiheessa täytyisi ehtiä nukkuakin. Jos tämän viikonlopun aikana kilistelen kymppitonnissa sanojen kanssa, voin alkaa uskoa onnistumiseen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
